Kennel
Bear Patrol

Tervetuloa 

Bear Patrolin Plottejen pariin.

Aloitteleva kasvattaja Plottinajokoirien parissa Keski-Pohjanmaalta Perhosta. Olen suorittanut kasvattajakurssin, kasvattajan jatkokurssin 2020 ja Kennelnimi on hyväksytty 2018. Olemme koko perhe Suomen kennelliiton, sekä Keski-Pohjanmaan Ajokoirayhdistyksen jäseniä ja kuulumme myös Suomen metsästys plotit ry:hyn.  


Olen itse ollut koko ikäni koirien parissa, harrastanut mm. Agilitya ja näyttelyitä. Mieheni taas harrastanut elämänsä metsästystä ja perheen vanhempi lapsi myös metsästää. Nykyään metsätys on siis iso osa perheemme elämää.  Ensimmäinen Plottinajokoira perheeseen tuli vuonna 2014, uros Diesel, tämän koiran myötä rotu vei täysin mukanaan. Tällä hetkellä meiltä löytyykin viisi rodunedustajaa. Lisäksi yksi Suomenajokoira ja Sk-terrieri. Kaikki koiramme ovat opetettuja sisätiloihin, sisällä koirat elävät kanssamme vuorotellen. 

                                Toimimme jälleenmyyjänä: